Niin sitä huomasi vaan eilen illalla, kuinka yksi vuosi on päättynyt ja on aika aloittaa uusi. Lupauksia tehtiin ja ikuista rakkautta vannottiin (tai noh ainakin melkeen). Näiden lupauksien toteuttamisen ja niissä pysymisen vuoksi tämän bloginkin avaan. Puran mietteitäni siitä, mitä tulee ja mitä on jo tullut. Pohdin elämää niin omaa kuin muidenkin, näin pian täysi-ikäisen nuoren neidon näkökulmasta.

Uutta vuotta vietin parhaan ystävän kanssa, ensin otettiin pohjat ja sitten suuntana oli keskustaan ilotuksia katsomaan ja ihmisiä ihmettelemään. Kaupungin tarjoama ilotulitus oli mahtava ja ilta jatkui mukavasti kuoharipullon ja ystävän seurassa. Jokirannassa ilotulituksen alkua odotellessa Kakkonenkin päätti soittaa ja kysellä kuulumisia. Kumma mies, vasta muutama päivä aiemmin olin, mielestäni varsin ystävällisesti, katkaissut yhteydenpidon. Myönnettäköön, että asian olisi voinut hoitaa muuten kuin tekstiviestillä, mutta ei sitä yksien sokkotreffien jälkeen vielä mitään eropapapereita tarvitse lähteä lakituvasta hakemaan.

Jotta elämäni olisi kuin huonosta elokuvasta, on yhden hankalan miehen lisäksi elämässäni toinen hankala mies: Jäkkäri. Mies, jonka tapasin internetin ihmeellisessä maailmassa heikkona hetkenä noin reilu kaksi viikkoa sitten. Noin viikon tuntemisen (jos sitäkään) mies ryhtyy jo kullattelemaan ja muruttelemaan, pelkän messengerin kautta käydun keskustelun perusteella! Joku roti, kyllähän siitä ahdistus iski, mutta kuitenkin luotin ja uskoin, että mies rauhoittuu, suoristaa selkänsä ja lopettaa korkokenkäni alle luikertelun, jos asiasta huomautan. Noh, ei niin ei! Toisella heikolla hetkellä, luovutin miehelle puhelinnumeroni, lähettämällä hänelle tekstiviestin, niin eikö poika siitä innostunut ja lähettele nyt kaikkia epätoivoisia viestejä. Kyllä ihmisen lapsen pitää sitten olla tyhymä (ja nyt puhun itsestäni). Hyvä asia Jäkkärissä on se, että tyyppi asuu toisella puolella Suomea, niin ei ainakaan ole riskiä, että hän oveni taakse ilmestyy lausumaan kauniita lauseita silmistäni, joihin kuulemma voi hukkua...

Missä ovat rehdit, tasa-arvoa arvostavat, mukavat, musiikkimiehet? Kummia nämä, jotka väkisin mielistelemällä ahtautuvat pienen kenkäni alle ja toivovat minulta suoraselkäisyyttä ja päätöksiä! Onneksi minulla on isoveli, joka laukoo suoraan mielipiteensä. Hän muisti huomauttaa läskeistäni, eli kiitoksia vaan. Hyvä, että muutkin niitä vahtii, kun ei oma vahtimiseni näköjään riitä..